Liikkeelle lähteminen pitkän tauon jälkeen

Heipparallaa!

Ajattelin kirjoittaa liikunnan aloittamisesta, varsinkin jos takana on pitkä tauko. Syitä pitkille tauoille on monia. Sairastelun tai vamman jälkeen, lupa lääkäriltä on saatu ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Oma olo on semmoinen, että jotain pitää vihdoin alkaa tehdä, ja päätät ottaa ensimmäiset askeleet kohti parempaa oloa. Kuume päästä liikkumaan on kova.

Mitäs me teemme? Yritämme lähteä liikkeelle siitä, mihin ennen taukoa jäimme. Paahdamme verenmaku suussa lenkkipolulla kymppiä tai salilla kiertoharjoitusta, jonka jaksoimme ennen pitkää taukoa suhteellisen kevyesti. Ja entäs, kun ei kulje? Kyllästymme parissa viikossa ja muka hyväksymme sen tosiasian, että parempaan kuntoon ei pääse.

Pitkän tauon jälkeen elimistömme ei ole vielä siinä kunnossa, että se jaksaisi sen kympin tai kolme kierrosta kiertoharjoittelua salilla, vaikka ohjelma olisi kuinka hyvä ja mielekäs. Kunto ei riitä! Se palautuu kyllä, mutta se ei palaudu ajatuksen voimalla, vaan se vaatii liikettä.

Kuinkahan useasti nuorempana tyttönä päätin, että hitto! meikäläisen veressä virtaa juoksijoiden veri! On se kumma, jos minä en pysty juoksemaan edes kahta kilometriä. Ja Millahan lähti kipittämään kylmiltään Maaninkavaaran mäkeä alas, jaksoi kyllä alamäkeen kilometrin, mutta siihenpä se matka sitten tyssäsikin. Ja nousu ei ollut juoksuaskelta nähnytkään! Läähätin ja huohotin itseni mäen ylös ja pettymys oli ankara. Jaksoin kiduttaa itseäni pari kertaa ja siihen se aina tyssäsi. Voi sitä epäonnistumisen tunnetta, kun ei minusta vieläkään tullut juoksijaa. Halusin liian paljon, liian äkkiä.

Treenini olivat pitkään lastenvaunujen kävelyttämistä, poitsuilla on vuoden ja 9 kk ikäero. Sitten aloin mm. käymään kerran viikossa jääkiekossa ja liikkua muutenkin monipuolisemmin; lyhyitä ja pitkiä kävely- ja pyörälenkkejä, kahvakuulaa ja kehonpainotreeniä ja vähän voimaharjoitteluakin kotosalla, salitreeniä joskus mutta vähemmän ja trampoliinihyppyjä lasten kanssa. Ja niin vaan viime keväänä, yhtenä nättinä kevätiltana, lähdin ja hölkkäsin elämäni pisimmän matkan 8 km. Hittolaine, kun olin itsestäni ylpeä ja onnellinen omasta saavutuksestani!

tässä emäntä jollain viimekesän aamulenkillä :)


Olisin varmasti juossut nuo pari kilometriäni paljon aiemmin, jos vain olisin liikkunut alunperinkin säännöllisesti ja monipuolisesti ja sillä ajatuksella, että hiljaa hyvä tulee.  Nyt kun tietoa ja kokemusta on vähän enemmän, sinun ei tarvitse tehdä samaa mokaa kuin minun, vaan todellakin: hiljaa hyvä tulee. :) Ja jos tarvit apua aloittamiseen, laita vaikka sähköpostia milla@millafit.fi tai käy facebookissa @mmaaninka heittämässä sivujeni kautta viestiä. Tai on siellä www.millafit.fi- sivuillakin yhteydenottolomake.

Hyviä treenejä!

 Milla

Kommentit

Suositut tekstit